Yhdistyksen toimintavuosi ja sen asiakirjat
Yhdistystoiminnassa on oma tarkoitus, jonka toteuttamiseksi on tärkeää keksiä monipuolista toimintaa. Näiden vapaamuotoisten toimintojen lisäksi on myös asioita, joita pitää hoitaa joka vuosi. Nämä asiat on määrätty yhdistyksen säännöissä. Yhdistyksen pitää järjestää sääntömääräisiä virallisia jäsenkokouksia. Yhdistyksen säännöissä määrätään onko vuoden aikana vain yksi jäsenkokous (vuosikokous) vai kaksi (vuosi- ja vaalikokous). Jäsenkokouksissa jäsenet käyttävät päätäntävaltaa. Yhdistyksen johtokunta päättää tarkemman jäsenkokouksen ajankohdan ja kokouspaikan.
Yhdistyksen jäsenet valitsevat hallituksen eli johtokunnan. Johtokunta vastaa käytännön asioiden hoitamisesta. Johtokunnan ei tarvitse hoitaa kaikkia asioita yksin, vaan tehtävät voi jakaa esimerkiksi eri toimikunnille. Johtokunta on kuitenkin aina viime kädessä vastuussa.
Johtokunnassa on aina puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja (taloudenhoitaja) ja muita jäseniä, joiden lukumäärä on määrätty säännöissä. On tärkeää, että kaikilla johtokunnan jäsenillä on joku tehtävä, esimerkiksi jäsenkirjuri tai tiedottaja jne.
Kokouksia jotka määritellään yhdistyksen säännöissä
Yhdistystoiminnassa on sääntömääräisiä kokouksia, joita pitää järjestää joka vuosi:
- vuosikokous helmi-maaliskuussa ja vaalikokous syys-marraskuussa, tai
- vain vuosikokous (vuosikokous yleisimmin helmi-maaliskuussa) jossa käsitellään edellisen vuoden ja kuluvan vuoden asiat
- johtokunnan kokoukset
- yhdistyksen alajaostojen tai toimikuntien kokoukset
Yhdistyksen toiminnan vuosikello ppt