Yhdistyshuone


 

Viittomakielisen järjestötoiminnan toimintaedellytykset turvattava

Hyvinvointia ja ihmisoikeuksia edistävien kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset ovat viime vuosina kaventuneet taloudellisista syistä. Myös Kuurojen Liiton saamat avustukset ja muut tulot ovat vähentyneet. Liitto on joutunut tekemään kipeitä leikkauksia toimintaansa.

On ensiarvoisen tärkeää, että Kuurojen Liitto viittomakielisen yhteisön edustajana voi säilyttää asemansa ja kehittää sitä osana monimuotoista kansalaisyhteiskuntaa. Yhteiskunnassa tapahtuvan eriarvoistumisen ja syrjäytymisen yleistyessä liiton toiminnan merkitys korostuu entisestään. Viittomakieleen ja omaan kulttuuriin perustuva kansalaistoiminta ja edunvalvonta ovat viittomakielisen ihmisen ja yhteisön osallistumisen ja hyvinvoinnin perusta.

Kuurojen Liitto korostaa, että

- Viittomakielisyys ja vammaisuus tulee rinnakkaisina lähtökohtina ymmärtää ja huomioida nykyistä syvällisemmin päätettäessä järjestölähtöisen toiminnan avustuksista. Toiminnan tarve ja luonne on avustuskriteereissä asettava yhteisön lukumääräistä kokoa tärkeämmälle sijalle.

- Valtion hallinnonaloilla täytyy aikaisempaa paremmin huomioida viittomakielisen toiminnan ja palvelujen julkisen rahoituksen ja tuen tarve. Liitto vaatii, että voimavarojen kohdentamisessa on aina käytettävä viittomakielisiä kansalaisia edustavien järjestöjen asiantuntemusta. Viittomakieltä käyttävien perusoikeuksien todellinen toteutuminen edellyttää sitä. 

- Kuntien on aktiivisesti tuettava viittomakielisten kuurojen yhdistysten ja yhteisöjen toimintaa. Liitto vaatii, että kuntien on kohdennettava resursseja viittomakielisten palvelujen järjestämiseen kuuroille kuntalaisille. Kuntien on myös aktiivisesti tuettava viittomakielisten tiedonsaantia. 

- Viittomakielinen toiminta tarjoaa yrityksille hyviä kumppanuusmahdollisuuksia. Liitto kannustaa yrityksiä lähtemään ennakkoluulottomasti mukaan viittomakielisten järjestöjen hankkeisiin.

- Lahjoituksia ja varainhankintaa säätelevää lainsäädäntöä ja käytäntöjä täytyy kehittää siten, että ne eivät hankaloita perinteisten järjestöjen yleishyödyllistä rahankeruuta.  

- Perustuslain 17 §:n 3 momentin edellyttämä viittomakielilaki on säädettävä välittömästi.


Helsingissä 12. kesäkuuta 2011

Kuurojen Liiton liittokokous