Kuurojen Liitto ry


Seniorien kehittämispäivät ja vaalikokous 12.-14.10.2010

Kehittämispäivien teemana oli hyvinvointi ja vapaaehtoistyö seniorien näkökulmasta. Päiville Lappeenrantaan osallistui 60 ihmistä eri puolilta Suomea.

Tiistaina aloitettiin tulkkauspalvelujen tilannekatsauksella. Kuurojen Liitosta tulkkisihteeri Virpi Thurén alusti ja hänelle myös esitettiin kysymyksiä ja kerrottiin kokemuksia.

Illalla tutustuttiin Etelä-Karjalan kuurojenyhdistykselle. Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Palomäki toivotti tapahtuman osallistujat tervetulleeksi Etelä-Karjalaan eli Lappeenrantaan. Muistelimme edesmennyttä Osmo Suokasta, joka oli ehdottanut tätä tapahtumaa järjestettäväksi Lappeenrantaa. Muistelimme Suokasta ja pidimme hänelle lyhyen muistohetken. Illan päätteeksi oli tietokilpailu. 

Keskiviikkona tutustuttiin viittomakielisten   vanhuspoliittiseen ohjelmaan. Ohjelmaa esitteli Kuurojen liiton hyvinvointi- ja kulttuuriyksikön päällikkö Helena Torboli. Ohjelma herätti kiinnostusta. Seuraavana oli vuorossa Kuurojen liiton seniorityön koordinaattori Maija Pulkkinen. Hän kertoi vanhusten itsemääräämisoikeudesta. Pulkkinen korosti, että jokaisella ihmisellä on itsemääräämisoikeus ja omien oikeuksien ajamiseen voimme ottaa tueksi viittomakielisten vanhuspoliittisen ohjelman käydessään viranomaisten luona.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lounaan jälkeen syvennyttiin vapaaehtoistoimintaan koordinaattori Airi Kärpäsen johdolla. Lopuksi katsottiin Kuurojen liiton netti-tv:n kautta terveiset Kuurojen liiton verkkotiedottaja Riitta Vivolin-Karenilta. Illallisella osallistujia viihdytti pantomiimikkona helsinkiläinen seniori Erkki Sivonen.

Tapahtuman viimeisenä päivänä oli vaalikokous, jossa valittiin vuoden 2011-2012 senioritoimikunnan puheenjohtajaksi Esko Sänkiniemi (Raisio) ja jäseniksi Silja Leino (Piikkiö), Tuula Ikonen (Vantaa), Tapio Laine (Vantaa), Vesa Nurmi (Kajaani) ja ruotsinkielisten edustajaksi karjaalainen Berit Kinnunen. 

Seuraavat Senioripäivät (huom! nimenmuutos) pidetään v.2012 Turussa!