Ajatus kuurojen menneisyyteen liittyvän materiaalin tallentamisesta heräsi jo 1900-luvun alussa. Vuonna 1905 perustetussa Kuurojen Liitossa toimi matka-asiamiehenä ja Kuurojen Lehden toimittajana John Sundberg. Hän oli saanut tietää, että Pariisissa ja Leipzigissa toimivat kuurojenopetuksen historiasta kertovat museot ja niinpä hän alkoi suunnitella vastaavanlaisen perustamista myös Suomeen.

Kuva: John Sundberg Helsingin Kuurojen Yhdistyksellä 1910-luvulla.
Museon perustamisajankohta on laskettu Fritz ja Maria Hirnin vuonna 1907 museolle tekemästä lahjoituksesta. Hirnit olivat Suomen kuurojenopetuksen perustajan Carl Oscar Malmin oppilaita ja he lahjoittivat museolle valokuvia ja materiaalia omalta kouluajaltaan. Vähitellen museon kokoelmat kasvoivat ja museon ensimmäinen näyttelytila, Carl Oscar Malmin museohuone avattiin ensimmäisen kerran yleisölle 12.2.1915.