Yhdistyshuone


Toimintakertomus

Toimintakertomus on johtokunnan tekemä kertomus edellisen vuoden toiminnasta. Toimintakertomus kannattaa kirjoittaa siten, että sitä on helppo verrata toimintasuunnitelmaan. Toimintakertomuksessa kerrotaan mitä on tehty toimintasuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Johtokunnan kannattaa kirjoittaa toimintakertomukseen omia ajatuksiaan toiminnan onnistumisesta ja epäonnistumisista. Toimintakertomukseen kannattaa myös kirjoittaa ne syyt, miksi jokin toiminta epäonnistui.

Toimintakertomuksessa kerrotaan myös yhdistyksen toimikuntien kokoonpanot ja yhdistystä edustaneet henkilöt (esim. yhteistyökumppanit ja eri tilaisuudet).

Kun teet toimintakertomusta, niin yritä muistaa seuraavat asiat:

  1. Samasta asiasta puhutaan vain kerran. Tekstin kirjoittamista pitää miettiä tarkkaan.
  2. Kirjoita tarkemmin tärkeistä asioista ja lyhyesti pikkuasioista. Asioiden käsittelyn laajuus on suhteessa niiden tärkeyteen.
  3. Kirjoita asiat selkeässä järjestyksessä. Ei aina tarvitse kirjoittaa aikajärjestyksessä, vaan pääasia, että asiakokonaisuus tulee esille.
  4. Tarkista tiedot moneen kertaan, että ne ovat varmasti oikein!

Yhdistyksen sihteeri on yleensä vastuussa toimintakertomuksen tekemisestä, mutta johtokunnan muut jäsenet voivat auttaa sihteeriä. Toimintakertomuksen materiaalin kerääminen kannattaa aloittaa heti toimikauden alussa, niin ei tulisi vuoden kuluttua turhaa kiirettä. Jos sihteerillä on käytettävissään tietokone, hänen kannattaa tehdä sinne oma kansio nimeltä ”Toimintakertomus”, johon kerätään vuoden aikana tapahtuneita asioita.

Toimintakertomusmalli word