Kuurojen Liitto ry


Lapset ja nuoret painopisteenämme vuonna 2012

Näytä teksti

Lasten ja nuorten yksinäisyys. Kuinka jaksaa? Pitää taistella. Haluan, että kieliäni kunnioitetaan. Saisinpa olla oma itseni ja olla lapsi. Lapsen etu ennen kaikkea.

Nämä teemat ja ajatukset nousivat vahvasti esille lukiessani lapsiasiavaltuutetun toimiston ja Kuurojen Liiton yhteistyönä toteuttamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa selvitystä viittomakielisten ja viittomakieltä käyttävien lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja heidän oikeuksiensa toteutumisesta.

Selvitys on hyvin harvinaislaatuinen, sillä se tuo juuri näiden lasten näkökulman ja kokemukset esiin. Selvitys herättää pohtimaan miten kaikki nämä lapset ja nuoret – viittomakieltä käyttävät kuurot, huonokuuloiset ja kuulevat, SI-lapset ja muut sekä lapset, jotka käyttävät viittomakieltä vain vähän tai ei lainkaan ja kuulonäkö- ja kuulomonivammaiset – oikein voivat nykypäivän Suomessa juuri tänä päivänä.

Tutkimusta tai perusteellista selvitystä näiden lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista Suomessa tai muualla maailmassa on tehty yllättävän vähän. Lasten oikeuksien näkökulma on paljon laajempi kuin sosiaalinen, terveydellinen, pedagoginen tai kuntoutuksellinen näkökulma. Lasten oikeudet voidaan kiteyttää seuraavaan perusajatukseen: oikeus elää omannäköistä täyteen ihmisarvoon perustuvaa elämää. Ilman, että siitä pitää taistella. Suomessa.

Kuurojen Liiton hallitus on hyvin huolissaan lasten tilanteesta nykypäivänä, koska moni asia on muuttunut nopeasti viime aikoina. Lapsilla eri puolilla Suomea ei ole samanlaisia mahdollisuuksia omaksua kieliä: sekä puhuttua, kirjoitettua että viitottua kieltä. Vanhemmille tarjottava tuki on samoin hyvin vaihtelevaa. Lasten mahdollisuudet saada tavata kaltaisiaan ei ole itsestään selvä ja jokapäiväinen asia. Lapset väsyvät, kun heidän on pinnisteltävä koulussa joka päivä eri tavoin. Lisäksi he ovat usein yksin.

Tästä johtuen liiton hallitus on päättänyt, että liiton toiminta vuonna 2012 painottuu lasten ja nuorten tilanteen parantamiseen monin eri tavoin. Tämä edellyttää muun muassa hyvää yhteistyötä järjestöjen, asiantuntijoiden, viranomaisten, lasten itsensä ja heidän vanhempiensa kanssa. Yhteistyöllä voimme saada paljon aikaan lasten parhaaksi.

Palaamme yhdessä näihin kysymyksiin vuoden mittaan.

Markku Jokinen
toiminnanjohtaja

 

 

Piilota teksti

2.1.2012 - 

Kuurojen Liiton uutiset

3.2.2012
FM Karin Hoyerin väitöskirja  Dokumentation och beskrivning som språkplanering – perspektiv från...
3.2.2012
Markku Toikan ohjaama TUHLAAJATYTTÖ palaa vielä kerran näyttämölle! Yleisön toivomuksesta...
3.2.2012
Sunnuntaina 12. päivänä helmikuuta juhlitaan Viittomakielen päivää. Tätä Suomen viittomakielisille...

Kurssi- ja tapahtumakalenteri

28.1.2012 0:00 - 29.1.2012 0:00
10.2.2012 0:00 - 12.2.2012 0:00
12.2.2012 0:00 - 0:01
20.2.2012 0:00 - 24.2.2012 0:00
11.3.2012 0:00 - 18.3.2012 0:00
16.4.2012 0:00 - 21.4.2012 0:00
25.5.2012 0:00 - 27.5.2012 0:00
9.6.2012 0:00 - 10.6.2012 0:00
11.6.2012 0:00 - 16.6.2012 0:00
13.6.2012 0:00 - 15.6.2012 0:00
24.6.2012 0:00 - 29.6.2012 0:00
6.7.2012 0:00 - 15.7.2012 0:00
Tapahtumat: 1 - 20 / 42