Viittomakieltä voi opiskella eri puolilla Suomea harrastepohjaisesta opiskelusta aina tutkintoon johtavaan koulutukseen asti. Viittomakielen kursseja järjestävät:
- oppilaitokset (kansan-, kansalais- ja työväenopistot, kesäyliopistot)
- yhdistykset (kuurojen yhdistykset ja kuulovammaisten lasten vanhempien yhdistykset)
Viittomakielen opiskelu on keskeisessä roolissa myös
- Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnossa (120 opintoviikkoa, ammatillinen tutkinto)
- Viittomakielentulkin tutkinnossa (240 opintopistettä, ammattikorkeakoulututkinto)
- Maisterin tutkinnossa (Jyväskylän yliopistossa voi pääaineeksi valita suomalaisen viittomakielen, Turun yliopistossa on tarjolla perusopinnot)
- Viittomakielen perusopinnot ovat avoinna kaikille Jyväskylän avoimen yliopiston kautta
Kuulovammaisen lapsen perhe saa vammaispalvelulain perusteella sopeutumisvalmennuksena opetusta valintansa mukaan
- viittomakielestä
- viitotusta suomesta
- viittomista
Sopeutumisvalmennus anotaan lapsen kotikunnan sosiaalitoimistosta. Lisäksi perheet voivat liittyä Kuurojen Palvelusäätiön Juniori-ohjelmaan.
Opetusta on tarjolla lähes yksinomaan suomalaisesta viittomakielestä. Suomenruotsalaisen viittomakielen opintoja on tarjolla hyvin heikosti.
Linkit:
Kuurojen kansanopisto www.kuurojenkansanopisto.fi
Juniori-ohjelma www.kuurojenpalvelusaatio.fi
Pohjois-Savon opisto www.psko.fi
Rovala-Opisto www.rovala.fi
Turun kristillinen opisto www.tk-opisto.fi
Diakonia ammattikorkeakoulu www.turku.diak.fi
Humanistinen ammattikorkeakoulu www.humak.fi
Jyväskylän yliopisto www.jyu.fi
Turun yliopisto www.utu.fi
Suomalaisen viittomakielen perussanakirja http://suvi.viittomat.net