Suomen viittomakielinen yhteisö sai alkunsa 1800-luvun puolivälissä. Ruotsissa oppinsa saanut kuuro Carl Oscar Malm palasi Suomeen ja perusti kotikaupunkiinsa Porvooseen maamme ensimmäisen kuurojenkoulun vuonna 1846. Malm käytti opetuksessaan aluksi ruotsalaista viittomakieltä, josta pian eriytyi kaksi kieltä – suomalainen viittomakieli ja suomenruotsalainen viittomakieli. Koulussa käytetty viittomakieli vakiintui kuurojen keskuuteen ja loi pohjan kuurojen yhteisön synnylle ja yhdistystoiminnalle.

Ensimmäisen kuurojen yhdistys perustettiin Turkuun vuonna 1886. Yhdistyksiä syntyi pian myös Helsinkiin, Vaasaan, Ilmajoelle ja Tampereelle. Yhdistysten tavoitteena oli kohottaa jäsentensä sosiaalista, sivistyksellistä ja oikeudellista asemaa.

Suomen Kuuromykkäin Liitto perustettiin vuonna 1905. Sen tehtävänä oli mm. kehittää viittomakieltä ja järjestää jatko-opetusta.

Puhetta korostava ja viittomakieleen kielteisesti suhtautuva ajattelutapa, ns. oralismi, vaikeutti viittomakielisten asemaa 1900-luvun alusta lähtien.

Perinnöllisesti kuurojen väliset avioliitot olivat Suomessa kiellettyjä vuodesta 1929. Kielto lakkautettiin vasta vuonna 1969.

Vuonna 1950 Suomen Kuuromykkäin Liitto muutti nimensä Kuurojen Liitoksi. 1970-luvun lopussa Suomeen rantautunut kuurotietoisuus-liike vahvisti Suomen kuurojen yhteisön näkemystä itsestään kulttuuri- ja kielivähemmistönä.

Viittomakielinen tulkkipalvelu käynnistyi 1980-luvulla.

Viittomakielen asema turvattiin perustuslaissa vuonna 1995. Kuurojen yhteisö otti nopeasti käyttöönsä informaatioteknologian tarjoamat palvelut. Viittomakielestä tuli näkyvä ja hyväksytty vähemmistökieli. Myös käsite viittomakielinen yleistyi.

Kuurojen Liitosta on kehittynyt laaja-alainen edunvalvonta-, asiantuntija- ja palvelujärjestö. Suomen kuurojen liitto on vuosikymmeniä ollut kansainvälisesti merkittävä toimija kuurojen yhteisössä ja arvostettu yhteistyökumppani kuurojen yhteisön ulkopuolella.